Tarinoiden Marimekot

Marimekko_wst1

Lauantaina tuntui jo keväältä. Aurinko paistoi jo aamusta alkaen, katujen asfaltti tuntui talven hiekoitusten alta ja ihmiset olivat ulkona liikkeellä. Oli kutkuttava päivä suunnata kohti Marimekon muodin lippulaivamyymälää, Aleksinkulmaa, järjestämään ensimmäistä kertaa koskaan pidettyä kierrätyspäivää.

Keräyspäivän tarkoituksena oli kerätä asiakkaiden käyttämättömäksi jääneitä Marimekko-tuotteita ja luoda niistä tuleva Marimekko Second Hand –mallisto, jossa yhdistyy eri aikakausien printit, vaatteet – ja tarinat.

Marimekko_wst3aMarimekko_wst2

Heti liikkeen auettua ihmisiä suuntasi toiseen kerrokseen vaatekassien kanssa. Odotimme malttamattomina, mitä kasseista nostetaan esille. Pöydälle pinottiin printtimekkoja viime vuosien mallistoista sekä kuoseja, joita emme heti edes tunnistaneet Marimekoksi: todellisia vintage-aarteita vuosien takaa (ja me emme käytä sanaa “vintage-aarre” hepposin perustein).

Saimme kuulla lukuisten mekkojen tarinoita. Muistoja mekoista, joilla oli kerätty katseita 70-luvun Amerikassa. Tai kertomuksen mekoista, jotka tarhan johtaja oli löytänyt kätköstä, jonne vaatteet oltiin tuotu lasten roolileikkejä varten. Nyt aiomme tuoda nämä monien tarinoiden mekot rohkeasti tähän päivään, inspiroituen Anna Teurnellin sanoista, että vaatteiden outous on kiehtovaa.

Marimekko_wst7Marimekko_wst6Marimekko_wst4

Päivä kului hujauksessa ja tulevan parin viikon aikana aiomme työstää kokonaisuutta, johon kuuluu kuvauksien suunnittelu ja yli sadan Marimekko-tuotteen esillelaitto verkkokauppaamme, jossa mallisto julkaistaan vielä tämän kuun aikana.

Päivän päätteeksi hihkuimme Marimekon porukan kanssa onnistunutta päivää ja yksi asia on varma: tämä tarina saa jatkoa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *