VESI2017

vesi2017_7

VESI2017 on Lahden muotoiluinstituutin valokuvausopiskelijoiden toteuttama kalenteriprojekti, jonka kuvasarjassa tuodaan esille näkökulmia veden merkityksestä satavuotiaassa Suomessa. Se vie luonnon keskelle ja kertoo tarinan kiertokulusta, joka on elämässämme koko ajan läsnä.

img_1897

Saimme tutustua kalenteriin lähemmin jo galleria Kalleriassa järjestetyssä avajaisnäyttelyssä, jonka jälkeen olimmekin oikein innoissamme, kun saimme pienen erän kalentereita myyntiin liikkeeseemme. Tämä lisäksi saimme myös mahdollisuuden tuoda kalenterin teoskuvia liikkeeseemme esille. Kalenterin jokaisesta kuukaudesta on esillä yksi kuva WST Storella vielä tammikuun ajan.

vesi2017_2img_1915-copy

Teosten värit saavat uusia syvyyksiä, kun niiden ympärillä oleva vaatteiden valikoima muuttuu päivittäin. Veden teema linkittyy toimintaamme olennaisesti kun iloitsemme tekstiilien tuotannossa säästyvän puhtaan veden puolesta jokaisen käytettynä ostetun vaatteen kohdalla.

img_1910

VESI2017 -kalenteri on myös kaunis esine. Näin kauniin kalenterin avaaminen tuntuu helpolta. Jos fyysisen kalenterin pitäminen ei tunnu omalta, voit myös tehdä niin kuin eräs lahjaksi kalenterin saanut henkilö keksi: “tästä tulee mun tän vuoden kiitollisuuspäiväkirja!”

Olkoon vuosi 2017 täynnä kiitollisuutta ja rakkautta toisiamme ja ympäristöämme kohtaan.

vesi2017-8969img_1905

Vesi2017 -kalenterit (25 €) saatavilla WST Storella ja verkkokaupasta.

Lahjoitamme 5 € jokaisen kalenterin myynnistä vesistöjen suojeluun.

Kuvat: WST & VESI2017 -työryhmä
http://vesi2017.com/

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *